Eräs suurimmista haaveistani on ollut Haltitunturin valloittaminen ja viimein sain tämän monivuotisen projektin päätökseen avopuolisoni Katjan ja reilun yksivuotiaan irlanninterrierimme Sallan suurella avustuksella ja myötävaikutuksella, heidän ollessaan mukanani koko tämän vaativan vaelluksen. Ilman heidän apuaan ja saumatonta yhteistyökykyään tämä retki ei olisi ollut mahdollinen. Siitä heille suuri kiitos.
(Harry Jussila)

Vaellus suoritettiin viidessä päivässä ajalla 18.- 22.7.2016. 
Reitti: Kilpisjärvi (Luontotalon parkkipaikka)- Saarijärvi- Kuonjarjoki- Meekonjärvi- Pihtsusjärvi- Halti- Pihtsusjärvi- Meekonjärvi- Kuonjarjoki- Saarijärvi- Kilpisjärvi. Vaelluksen pituus: 112km (Garmin Etrex 20 gps:n mukaan).

Lisää kuvia/liity Facebook-ryhmään (Linkki alla):
Lappi sanoin ja kuvin


Matkaselostus: (klikkaa kuvat suuremmaksi)

1. päivä 18.7.2016.

Nautittuamme tukevan aamiaisen Kilpishotellilla, vaellus alkoi Luontotalon parkkipaikalta, jonne jätimme auton, klo 9.25.


Ensimmäisen kilometrin aikana, lähellä Tsahkal-järveä alkoi sataa, joten vedimme sadesuojat rinkkojen yli ja jatkoimme harmaassa kelissä matkaa.



Tuntikausia kestävän etapin aikana on muistettava malttaa pitää taukoja ja mikäpä sitä on makoillessa tunturissa hienoja maisemia katsellen. Vasemmalla siintää taakse jäänyt Saanatunturi.


Myös juominen ankaran vaelluksen kestäessä on tärkeää...


Haltinreitin vaikein ja kivikkoisin osuus on juuri tämä ensimmäinen etappi. Saarijärvelle pääsimme kuitenkin viiden tunnin vaivalloisen reissaamisen jälkeen klo 14.25. Jalat olivat kummallakin (koiraa lukuun ottamatta) hyytelöä ja rinkka painoi tuhottomasti.



Saarijärven autiotuvassa pidimme kunnon tauon, huolsimme varusteita ja itseämme. Söimme tukevasti ja Salla-koirammekin pääsi hieman lepäämään.



Klo 16.15 matka jatkui kohti 10km:n päässä sijaitsevaa Kuonjarjokea, jossa sunnitelman mukaan, yöpyisimme. vaellus on rankka ja rinkka painaa... erämaa laittaa nöyrtymään.




Seuraavaa tunturia ylöskiivetessä alkoi tuulla hyvinkin kylmästi siihen malliin, että koirankin korvat menivät luimuun.




Kivikkoa riittää ja lapin vaihteleva (lue: kylmä) sää alkaa aikaansaada lievää tuskastumista, onneksi vain lievää..




Matka kuitenkin etenee säästä huolimatta ja ennenpitkää alamme laskeutua Kuonjarjoen laaksoon. Maisemat ovat hienot täällä erämaassa.




Kuonjarjoen ylälatvojen ylitystä. Kiveltä kivelle ja kuivin jaloin...




Tunnit kuluvat ja matka taittuu tuskastuttavan hitaasti, mutta vihdoin se näkyy.. Kuonjarjoen autiotupa!




Klo 20.15 Kuonjarjoki. Päivän matka 23.5km. Enempää ei olisi kyllä jaksanut, selkä ja jalat muusina. Ainakin meille etelän ihmisille yön kestävä tauko on todellakin paikallaan. Leiri pystyyn ja eikun syömään..




Koirallakin oli selkeästi kylmä ja väsymys, joten makuupussiin ei tarvinnut kahta kertaa käskeä.




Vaellusporukkamme huolto sujui väsymyksestä huolimatta hyvin. Jetboil-keitin pääsi tositoimiin ja niin syvässä unessa ei Salla ole koskaan, ettei neidin nenään tulviva herkullisen sissimuonan tuoksu sitä herättäisi.




Sitten viimein unten maille, niin emäntä, koira kuin isäntäkin...




2. päivä 19.7.2016.

Aamulla reipas herätys ja kunnon aamiainen maistui. Leirin purku kävi joutuisasti ja klo 10.05 vaellus jatkui Kalottireittiä pitkin kohti Meekonjärveä. Sää kohtuullisen hyvä, pilvipoutaa.




Lapinvaeltajapiireissä sanotaan usein Kuonjarjoki- Meekonjärvi välin olevan helpoin Haltin vaelluksella. Ainakin maaston puolesta tämä väittämä pitää paikkansa. Maasto on todellakin suhteellisen helppokulkuista, tosin pari vesistön ylitystä mahtuu etapille.



Kevyet kahluukengät oli hyvä vaihtaa jalkaan ennen Gahperusjohkan ylikahlaamista. Vettä oli pahimmillaan puoleen sääreen, joten vaelluskengät olisivat kastuneet. Meillä oli lisäksi varusteena vedenpitävät sukeltajan neopreenisukat, jotka varmistivat mukavan ylityksen.




Hiljaisuus lapin erämaassa on rikkumaton. Etelän ruuhkiin ja kiireeseen tottuneelle kulkijalle tällainen maisema on todellinen elämys.




Ja Salla se jaksaa "huoltaa" vielä laumaansakin...




Mitähän siellä koirankin päässä liikkuu katsellessaan kaukaisuuteen erämaan hiljaisuudessa? Ehkä se ymmärtää enemmän kuin me ihmiset arvaammekaan, ehkä jotain sellaista mistä me emme tiedä mitään...




Vaeltajat Tampereelta..kaukana kotoa.




Lähestymme Meekonlaaksoa. Mahtava Saivaarakin kuuluu tähän maisemaan.




Kaksi ässää: Salla ja Saivaara.




Meekonkosken silta on juuri ylitetty ja matka jatkuu vielä hetken ennen taukoa.




Tauko hieman ennen Metsähallituksen varaustupia. Tässä vaiheessa on taivallettu Kuonjarjoelta 10km ja parkkipaikalta 33.8km. Sallakin on taas mietteissään.






Meekonjärven varaustuvat lapin maisemassa klo 14.34.




Meekonjärvi. Aivan upeaa paikkaa.




Jos jotain on lapissa paljon, niin kivikkoa, kivikkoa ja kivikkoa.. Mutta eteenpäin vaan täytyy jatkaa. Vielä on sellaiset mukavat 11km Pihtsusjärvelle ja maasto osin erittäin vaativaa. Niin ja rinkkakin alkaa taas tosissaan painaa.




No huh huh..jo on luxusta. Pari pitkospuuta..valtio on ollut antelias, kun näin on ajatellut meitä poloisia matkalaisia..




Viimeinkin ruokatauko Vuomakasjoen varrella klo 16.30. Olikin jo kauhee nälkä, joten sissimuona todellakin maistui. Varusteiden huoltoa täytyy suorittaa myös joka tauolla, tietenkin. 




Upeaa lapin maisemaa...




..joka hetkessä muuttuu rankkasateeksi. 




Salla-koiraamme ei sade pahemmin haitannut eikä liukas jyrkänne Vuomakasjoen pauhuihin.. Sanonnan mukaan Irlanninterrieri ei pelkää mitään koko maailmassa, pitänee paikkansa ainakin tämän reissun kohdalla. (Pelottomia Irlanninterriereitä käytettiin viestikoirina ensimmäisessä maailmansodassa, joten niiden piti toimia meluisassa ja sekasortoisessa ympäristössä). 




Sade lakkasi yhtä nopeasti kuin alkoi ja nyt tuli suorastaan kuuma, mutta mitäs siitä kun maisemat ovat näin upeat. Vuomakasjoen sillan ylitys seuraavana vuorossa...




Tässä lähestytään siltaa. Kosken virtaus on todella voimakas. Tämä on hieno paikka, todella.




Vuomakasjoen sillan ylitys. Kuuluisia viimeisiä lauseita: "Kyllä tää silta on ihan tukeva". No, kyllä se oli oikeestikin tukev..ainakin ihan hyvä.




Hieno on koski. Kalamiehille varmaan unelmapaikka. Rautua tulee, jos homman osaa. Niin ne ainakin sanoo...



Mahtavat maisemat seuraavat toisiaan. Pihtsuskönkään alajuoksua komeine kanjoneineen. Poromiesten kämppäkin näkyy maisemassa.




Legendaarinen Pihtsusköngäs. Salla ensimmäisenä kosken partaalla.




Kosken kohina kuuluu lakkaamattomana pauhuna könkäältä... Aivan järkyttävän hieno paikka. Tänne täytyy tulla vielä uudestaan.




Viimeinkin..Pihtsusjärvi. Tästäkin vielä erämaatuville joku pari kilsaa. Voin sanoa, että väsymys todella tuntuu ja taakka selässä painaa. Jalat ihan tunnottomat..




Pihtsusjärven leirillä. Saavuimme klo 21.40. 22km tälle päivälle. Tämä viimeinen etappi oli todella raskas, vaikka maisemat olivat upeat. Vaellettu tähän mennessä 46.4km.




Yöttömän yön auringon lasku. Poroja kulkee joka paikassa. Eivät juurikaan meistä vaeltajista välitä. Täällä Pihtsusjärvellä tuntee todella olevansa kaukana kaikesta. Linnuntietä Kilpisjärvellekin on joku about 35km.




3. Päivä. 20.7.2016.

Huikean hieno aamu. Aurinko paistaa ja on ihan lämmintäkin, ainakin lapin mittapuulla. Loistava sää Haltin valloitukseen.



Pihtsusjärven pintaa...



...ja pintaa syvemmältä...




Viimeinen etappi alkanut. Leiri jäi rinkkoineen Pihtsukselle ja päivärepuilla mennään kohti Haltiatunturia. 11km edessä ja toinen mokoma takaisin.




Täydellisen erämaan tuntu on käsin kosketeltavissa. Haltikin jo siintää kuvan keskellä ruskean huipun vasemmalla puolella.




Lapinvaeltaja Katja koirineen lähestymässä Haltiatunturia.




Kivikko ja louhikko on loputonta. Haltin majatkin näkyvät pisteinä Haltijärven rannan tuntumassa.




Opastaulun mukaan tästä on vielä 4.5km huipulle. Nyt alkaa viimeistään tuntumaan, että kyllä perille päästään tänään. Unelma on lähellä toteutumistaan. Fiilis on hyvä ja adrenaliini virtaa..huoh..




Nyt on jo tosi kyseessä. Usean kilometrin nousu Suomen korkeimmalle huipulle alkaa...




Loputonta kivikkoa ylöspäin..kokoajan..




Nousu Haltille on hurja. Kamera ei anna oikeaa kuvaa mittasuhteista. Nousu on todella jyrkkää ja vaatii väliin jo käsilläkin kiipeilyä. Vaellussauvat on aivan välttämättömät apuvälineet järkyttävässä louhikossa. Saanatunturi on lasten leikkiä tähän verrattuna.




Proteiinigeeli auttaa jaksamaan viimeiset kilometrit huipulle. Täällä yli tuhannessa metrissä ei ole enää laakson suojaa tuulelta, joka alkaa puhaltamaan voimakkaasti ja kylmästi. Matkaa huipulle vielä kosolti.




Haltiatunturin rinnettä matkalla ylöspäin ja hienoa Norjanpuolen, osin lumistakin maisemaa.




Ja vihdoin ja viimein...Haltitunturin Suomenpuoleinen huippu on näkyvissä. Muitakin valloittajia näkyy olevan päätepisteellä. Tällä hetkellä jännitys on huikeaa, korvissa humisee, ajatus pätkii, sydän hakkaa.. Nyt perille päästään vaikka kontaten.




Salla oli tietysti meidän porukasta ensimmäisenä huipulla ja kyllä kai silläkin oli jokin käsitys asiasta, että oli tehnyt jotain elämää suurempaa.




20.7. armon vuonna 2016 kello pysähtyi aikaan 12.55. Suomen korkein kohta (1324m) on valloitettu armottoman, lähes inhimillisyyden rajoja hipovan erämaavaelluksen (56km) jälkeen. Voittajafiilis, voitte uskoa.




Vielä onnelliset valloittajat omissa kuvissaan...






Luontoihmisinä olemme luonnollisesti myös geokätköilijöitä, joten kyllä tämä Suomen vaikeimmin tavoitettavissa oleva kätkö piti etsiä täältä Haltilta. Kuvassa Katja kirjaa nimimerkkimme logikirjaan.




Pitihän se tämäkin kuva vielä ottaa, Salla Suomen huipulla. Tämän korkeammalle ei yksikään koira Suomessa pääse. Hieno suoritus 1- vuotiaalta neidiltä. 




Paluumatka alkoi ja alaspäin meneminen oli osin vaikeampaa kuin ylöspäin nousu, mutta eteenpäin toki päästiin ja alhaalla laaksossa olikin jo aikaa hymyillä.. Sää oli todella lämmin.




"Tunnen nämä erämaat"-asenne huokuu tästä koirasta auringon paahtaessa helteisesti.




Pihtsukselle päästyämme päätimme syödä oikein tuvassa ja olihan se hienoa istua oikein pöydän ääressä. Spaghetti- bolognese maistui kuin paras annos Kämpissä. Vaellusta tähän mennessä 67.8km.




Illalla porot pyörivät telttamme vieressä ja niiden kuuluva röhkintä kuului itsestään selvästi maisemaan ja tunnelmaan.




Täydellistä erämaan rauhaa yöttömän yön yössä täydellisen päivän jälkeen... Miksi tänne ei voisi vain jäädä? Miksi?




4. Päivä 21.7.2016. Leiri puretaan ja paluumatkan täytyy alkaa. Sanotaan, että paras matka on kotimatka, mutta ehkä tuon hetkittäin saa kyseenalaistaa, ainakin täällä lapissa...




Ja olihan täällä vielä kerran käytävä, vaikka poikkesikin hieman reitiltä. Aina niin upea, mahtava, ikuinen Pihtsusköngäs. Allways on my mind...




Helle on armoton. Hieman helpotusta suo Vuomakasjoen töyräällä suihkuava pieni puronen. Koirakin tarvitsi viilennystä. Lämpötila mittarin mukaan n.30 astetta auringossa. Hurjaa touhua...




Voitte uskoa kuinka tunturijoen jäätävä vesi maistuu hyvältä kauheassa kuumuudessa.




Sallakin pääsi uimaan Vuomakasjokeen ja oli todella innoissaan. Miettikää, jos itse vaeltaisitte kymmeniä kilometrejä turkki päällä lapin erämaassa paahtavassa helteessä. Ei kiva. Taustalla siintää Saivaara.



Vaelluksen ainoat puut (Kilpisjärveä lukuunottamatta) Meekonjärven pohjoispäässä. Kitukasvuista koivikkoa.




Meekonjärvi jää taakse pidettyämme tauon. Loputon nousu laaksosta alkaa...




Saivaara kesäisessä maisemassa. Tuon valloittaminen on suunniteltu tapahtuvan seuraavan vaelluksen yhteydessä.




..Eternal sand..päättymätön hiekka...paahtava kuumuus, vettä vain rajallisesti. Pärjääkö koira? Läähättäen kieli pitkänä kulkee, kurja...




Vähäiset vesivarat jaetaan urhoollisesti. Salla lipittää kenttäpullon korkista elämän eliksiiriä välttäen näin vääjäämättömän lämpohalvauksen ja muuttumisen tunturin tuuleksi, jos nyt hieman dramatisoidaan.. On todella käsittämättömän kuuma ja vielä joutuu kantamaan painavaa rinkkaa. Tämä ei ole enää leikkiä...




Tauko siellä jossain matkalla Kuonjarjoelle. Piti kaivaa ensiapulaukku jo esille laittaa Icepoweria joka paikkaan. Vähän helpotti.




Matka jatkuu. Erämaa on loputon, ainakin siltä se tuntuu...




Klo 20.30 Kuonjarjoki. Perille päästiin kovista olosuhteista huolimatta.




Leirillä oli mäkäriä pilvin pimein ja Salla oli kärsinyt niiden hyökkäyksistä kovin jo viimeisten kilometrien aikana. Katja lääkitsi koiraa tuvassa erään todella ystävällisen ja eläinrakkaan vaeltaja-kanssasisaren kanssa. Hänelle vielä paljon kiitoksia antaessasi apua ja rauhoitellessasi pientä urheaa Sallaa, jolla oli, niinkuin meillä muillakin, lähes sadan kilometrin vaellus takana.




Iltamyöhällä Salla vartioi jo telttaa ihan kuin ei mitään...




5. Päivä. 22.7.2016.

Lähtö Kuonjarjoelta klo 8.25. Tänään täytyy päästä hotellille, se on tavoite, mutta sinne on vielä matkaa 23km, helteessä, joka tuntuu jatkuvan heti aamusta. Tässä ylitellään jo jokea matkalla Saarijärvelle.




Tauko tunturin päällä. Täältä alkaa lasku kohti Saarijärveä.




Taas hienoa maisemaa. Saanakin jo näkyy, mutta matkaa on vielä noin 20km..




Naurattaa helteestä huolimatta...




Saarijärvi klo 12.00. Noin 100km takana. Kunnon tauon paikka.




Viimeinen etappi on jo menossa ja alamme laskeutumaan Tsahkaljärven tienoille. Enää on jäljellä loput. Saana kohoaa jo mahtavana hyvinkin lähellä.




Jokainen Haltinkävijä tietää tämän paikan. Tästä erämaa alkaa ja tähän se loppuu. Poroaidan ylitys. Tästä on enää muutama kilometri sivistykseen.




Ja tähän se lopultakin loppui, viidessä päivässä Haltille ja takaisin on hieno suoritus ja emme pitäneet edes kiirettä. Luontotalon parkkipaikka klo 18.20. 112km:n uskomaton vaellus, elämää suurempi seikkailu on takana. Ei sitä vielä tajua, ehkä sitten myöhemmin illalla Kilpishotellin rantasaunassa. Ehkä siellä sitten..ehkä.





Lisää kuvia/ Liity Facebook-ryhmään (Linkki alla):
Lappi sanoin ja kuvin

Vaellukseen valmistautuminen:
Jokaiselle on itsestään selvää, että kyseinen vaellus on fyysisesti erittäin vaativa, joten kuntoa ja fyysistä voimaa on kohotettava ennen reissua. Meille asia ei tuottanut sen suurempaa vaikeutta, koska olemme aina olleet hyvin liikunnallisia. Kaikesta huolimatta mekin aloitimme vuodenvaihteessa kuntosalilla puolivuotta kestävän tehokuurin, jossa tähtäsimme nimenomaan alakropan ja vatsalihasten kehittämiseen, selkää unohtamatta. 
Tähtäsimme maksimivoiman saavuttamiseen jalkojen lihaksille ja viimeisen kuukauden aikana teimme salilla nopeita loppuunasti vietyjä sarjoja 75-80%:lla maksimista. Täällä tähtäsimme nimenomaan jalkojen äärimmäiseen kestävyyteen lapin vaativissa olosuhteissa. Treeni tosiaan auttoi, sillä mitään suurempia jalkavaivoja ei meillä reissulla ollut ja rinkkakin kulki ihmeen hyvin. 

Aerobiseen treenaamiseen kuuluivat tietenkin juoksulenkit.

Aivan noviisina tälle vaellukselle tuskin kannattaa heti lähteä, vaan kokemusta on hyvä hankkia alkuun lyhyemmiltä vaelluksilta. Meilläkin on jo useamman vuoden kokemus vaelluksesta nimenomaan juuri lapissa ja eritoten Kilpisjärvellä ja Inarissa.

Varusteiden merkitystä ei voi eikä saa ikinä aliarvioida, joten ainoastaan laatukamaa kannattaa hankkia, vaikka se hieman enemmän maksaakin. Erämaassa voi luottaa ainoastaan itseensä, kumppaniinsa ja varusteisiinsa.
Ja muista aina: Sää saattaa muuttua minuutissa äärimmäisyydestä toiseen. Älä ikinä aliarvioi erämaan olosuhteita. Kunnioita luontoa. Varaa aina riittävästi ruokaa ja lämmintä vaatetta mukaan. Matkapuhelin ei kuulu tunturissa, olet täysin omillasi.

Tässä varusteluetteloa:

Teltta:        Hilleberg Anjan 2 Lightweight. Paino alle 2kg.
Makuupussit: Deuter -30 astetta
                     Carinthia -32 astetta
Patjat:       Thermarest ja Halti ilmatäytteiset. (Tasaa maapohjan epätasaisuuksia)
Rinkka:     Deuter Aircontact 60+15
                 Deuter Aircontact 55+15 (naisten malli)
Keitin:      Jetboil ja siihen yksi kaasupatruuna 230g.
Vaelluskengät: Lowa ja Salomon, vaellussukat.
Takit:         Vedenpitävät Halti ja Haglöfs
Housut:     Retkihousut, ei goretex
Fleecet:     Haglöfs
Sadeasut
Ohut kerrasto merinovillaa
Tekninen t-paita
Lierihattu+hyttysverkko, huivi.
Kevyt juoksuasu leirillä oloa varten tai lisälämmikkeeksi.
Kevytkengät leirille ja jokien ylityksiin: Columbia ja Salomon
Vedenkestävä ja repeämätön kartta 1:50000, kompassi, Garmin Etrex 20 gps, jonne oli etukäteen syötetty jokaisen etapin koordinaatit, joten sumussakin olisi löytänyt perille.
Rite in rain lehtiö ja vedenkestävä kynä, muistiinpanoja varten.
Myrskysytkäri: Primus ja myrskytikut tulentekoa varten.
Sytytyspaloja
Käsineet: Black Diamond kiipeilykäsineet ja varalla vedenpitävät neopreenisormikkaat.
Veitset: Buck-kääntöveitsi ja Leatherman Skeletool RX
Kamera: Olympus Stylus Tough, veden- ja iskunkestävä.
Kevyt tekninen pyyhe
Ilmatäytteinen tyyny
Pieni led lamppu: Led Lenser P3
Rannekello: Luminox waterproof 200m
Kevyet ruokailutarvikkeet
Vesipullot alumiinia
Vedenpitävät pakkauspussit: Deuter
Ensiapulaukku, rakkolaastareita, kylmägeeliä, kyypakkaus, laastaria, Buranaa, mahalääkettä, vedenpuhdistustabletit (ei tarvittu)
aurinkorasvaa, aurinkolasit, hyttyssuihketta.
teltan ja patjojen korjaussarjat, liimaa, Duck-teippiä, neulaa ja lankaa, varanarua, hakaneuloja, nippusiteitä, vararemmejä, avaruushuopa, pesuainetta, ym. ym. kevyttä ja tarpeellista.

Ruoka (7 päivälle):
Sissimuonaa, hapanleipää, voita, maksapasteijaa tuubissa, juustoa, metvurstia, suolakeksejä, kuivalihaa, suolapähkinöitä, tonnikalaa, energiapatukoita, proteiinishotteja ja geeliä, salmiakkia.

Koiran ruoat:
Päivän annos nappuloita 1,5 X normaaliannos ja lisäksi se, mitä meiltä jäi.
Tassurasvaa ym. koiranhuoltovarusteet.

Rinkkojen painot vaelluksen alussa: 
Harry 18kg ja Katja 15kg.